Tämä satu on julkaistu joulukuussa 2011 Jokilaaksojen SeutuMajakassa, uudelleenjulkaisen sen nyt blogissani.Valitettavasti Blogger ei tunnista kuvituksiani, joten en voi lisätä niitä tähän.
Helmi-mummun joulu, osa 1
Polun yli kulkee pienet jäljet. Helmi kumartuu aamuhämärissä tarkastelemaan jälkien vanaa, olivatko ne Tiuku-kissan? Helmi tuhahtaa huolestuneena, ei jäljistä ota selvää kun tuuli on ne jo pyyhkinyt. Minnehän se Tiuku on joutunut, miettii hän surullisena. Hevonenkin oli tallissa käyttäytynyt niin omituisesti, olikohan sekin huomannut kissan katoamisen.
Helmi palaa tupaan. Kun päivä valkenee, hän käy katsomassa jälkiä uudestaan. Joulusiivous pitäisi kyllä saada valmiiksi tänään. Helmi siivosi tupansa aina jouluksi, vaikka mitä väliä sillä oli, yksin hän joulunsa vietti. Hän oli kuitenkin päättänyt, kun hän ei enää jaksaisi siivota, olisi aika luopua hevosesta, lehmästä ja lampaasta ja muuttaa Tiuku-kissan kanssa kaupunkiin. Eikä sellaista sopinut nyt miettiä kun Tiuku oli kadonnut.
Tuvassa Helmi keittää kahvit oikealla pannulla. Pöydällä on kahvinkeitin, jonka Helmin poika on lähettänyt edellisjouluna. Ei Helmi osannut sitä kunnolla käyttää, kahvi ainakin maistui niin oudolta että koneessa oli pakko olla jotain vikaa. Radio pauhaa joululauluja ja Helmi on tyytyväinen kun on tekemistä, murheet unohtuvat kun kädet ovat täynnä työtä. Touhussaan Helmi ei huomaa, että joku tarkkailee tämän puuhia. Kattohirren päällä istuu olento, joka on tottunut olemaan lähes näkymätön. Lapset saattoivat huomata tämän, nämä eivät olleet niin järkevään ajatteluun kangistuneita etteivätkö kykenisi huomaamaan tonttua ellei tämä olisi aivan hiljaa ja liikkumatta.
Kun päivä on viimein valjennut kunnolla, Helmi menee pihalle. Ei jäljistä saa enää senkään vertaa selvää kuin aamulla. Hän käy päästämässä hevosen hakaan, jossa se piehtaroi hangessa. Helmi huomaa lisää jälkiä tallinseinustalla, ne eivät ainakaan ole kissan jälkiä, aivan kuin matalassa lumessa olisi pienet huopatossun jäljet. Onpas omituista, ei täällä enää asu lapsia lähimainkaan. Sitten Helmin mieleen tuli muisto omasta lapsuudesta. Hän oli tavannut mitä ihmeellisimmän olennon, jolla oli harmaat huopatossut, pitkä parta ja suippo lakki. Silloin Helmi oli vielä uskonut tonttuihin, vaikka kotitontuiksi niitä isä ja äiti kutsuivatkin, ei joulutontuiksi. Muistoihin uppoutuneena Helmi palaa tupaan.
Päivä menee nopeasti, mutta Helmi saa tuvan siivottua. Ennen hämärää Helmi käy hakemassa hevosen takaisin talliin ja ruokkii eläimet ja yrittää kutsua Tiukua. Kissaa ei näy eikä kuulu. Mutta joku muu tallin nurkalla kuulee Helmin äänen ja ymmärtää mistä on kysymys. Helmi sytyttää tuvan ikkunaan kynttilän ja istuu alas. Hän neuloo sukkaa, kädet kun eivät osaa olla jouten. Pakkanen tuntuu kiristyvän iltaa myöten ja huoli kissasta painaa. Jouluun on päivä, huomenna pitää leipoa joululimppu.
Tonttu on lähtenyt matkaan, ensin se vaeltaa lumen saartamaan heinälatoon muutaman kilometrin päähän Helmin tuvasta. Tonttu tietää että Tiuku on siellä, ja syy kissan katoamiseen löytyy samasta paikasta. Helmi on mennyt jo nukkumaan kun tonttu löytää tiensä perille. Heinäladon ympärillä on paljon kissanjälkiä, siellä on höyheniä merkkinä siitä, ettei Tiuku ole ainakaan nälkää nähnyt piilopirtillään. Tonttu menee latoon ja hetken kuluttua Tiuku kömpiikin heinien seasta puskemaan tontun jalkoja, he ovat ystäviä. Heinien seassa näkyy liikettä siellä mistä Tiuku on noussut, tonttu katsoo tarkemmin ja huomaa kolme pikimustaa kissanpentua ja yhden aivan valkoisen. Tonttu toruu kissaa, olisit pysynyt vain kotona, Helmi on kovin huolissaan. Pennut ovat kuitenkin niin pieniä, ettei niitä voi näin kylmänä yönä lähteä siirtämään mihinkään. Tonttu riisuu nuttunsa alta yhden paksuista villapaidoistaan ja vuoraa sillä kissan pesän. Tiuku käpertyy kehräten tontun paidan sisälle pentujensa kanssa. Tonttu lupaa tulla paluumatkalla hakemaan kissa-emon ja pennut ja viedä ne kotiin. Ensin on vain hoidettava eräs asia kaupungissa ja tontulla on kiire, joulu on melkein ovella.
Helmi herää aamulla aikaisin, on vielä pilkkopimeää. Hän nousee kuitenkin ja käy toiveikkaana tarkistamassa ovella, olisiko kissa yöllä palannut. Helmi on pettynyt, mutta ei yllättynyt, Tiukua ei näy. Hän laittaa tulen leivinuuniin, nostaa kinkun vuokaan ja laittaa leipätaikinan alulle. Sitten hän menee navettaan ruokkimaan ja hoitamaan eläimensä. Helmi harjaa sekä lehmän että hevosen samalla kun ne syövät heiniään, sekä rapsuttelee lammasta lopuksi. Eläimistä on työtä, se on totta, mutta on niistä seuraa ja lohtuakin, miettii Helmi.
Miten Helmi-mummun jouluvalmistelut etenevät, ehtiikö Tiuku-kissa palata kotiin pentuineen ja mitä ihmettä tonttu oikein aikoo? Lue joulutarinan toinen osa joululehdestä 21.12.!
Helmi-mummun joulu, Osa 2
Helmi kiiruhtaa sisälle ja keittää jälleen kahvit, lisää puita uuniin. Ihana lämpö leviää jo leivinuunista tupaan. Kun uuni on tarpeeksi lämmin, Helmi vetää hiilet pois uunista ja lakaisee männynoksasta tehdyllä luudalla uunin pohjan puhtaaksi, heittää vähän karkeaa suolaa uuninpohjalle. Se on salaisuus hyvään leipään, kaupan leipuri ei taida muistaa suolaa, mietti Helmi. Sillä välin kun leivät ovat paistumassa uunissa, Helmi soittaa kylältä taksin hakemaan kauppareissulle ja vaihtaa arkiset vaatteensa vähän parempiin. Hän miettii samalla, mitä kaikkea tarvitsee ostaa, kermaa ainakin, myös kissalle jos se vaikka palaisi kotiin jouluksi. Leivät ovat valmiit, Helmi nostaa ne pois uunista ja pukee takin ja huivin. Taksi kaartaa pihaan kun hän on pukemassa kenkiä. Matkalla Helmi kyselee, onko taksikuski nähnyt Tiukua. Ei kuulemma ole. Kaupassa on ihan liikaa ihmisiä, tulee kuuma työntää ostoskärryjä ympäriinsä kun ihmiset tönivät väsynyt ilme kasvoillaan.
Tonttu on vaeltanut sillä välin pitkän matkan, osan matkasta tonttu päätti taittaa junalla, muuten ei ehkä ehtisi perille ajoissa. Kaupungissa tonttu suunnistaa kerrostaloalueelle, on jo hämärä kun hän löytää pihaan. Tonttu piiloutuu pensaaseen odottamaan oikeaa autoa. Pian se saapuukin, kiukkuinen nainen purkaa autosta kolme kiemurtelevaa ja kinastelevaa lasta ja varmasti kymmenkunta muovikassia. Kun seurue on viimein ehtinyt ovelle, tonttu hiipii heidän peräänsä, on oltava hiljaa etteivät lapset huomaa häntä. Lapset ovat kuitenkin niin keskittyneitä kinasteluun ja toistensa tönimiseen että tonttu onnistuu jopa livahtamaan samaan hissiin ja asunnon ovesta sisään kenenkään kiinnittämättä mitään huomiota harmaaseen hahmoon. Eteisestä tonttu livahtaa makuuhuoneeseen sängyn alle. Kestää monta tuntia, ennen kuin mies palaa kotiin ja on melkein aamu, ennen kuin aikuiset tulevat nukkumaan. Kun mies viimein nukahtaa, tonttu tulee piilostaan ja kuiskii miehen korvaan. Sitten onkin aika lähteä paluumatkalle aamujunalla.
Junassa on aivan hirvittävän paljon ihmisiä, tontulla on vaikeuksia pysytellä näkymättömänä. Tosin nykypäivänä se on helpompaa, ihmiset ovat niin kiireisiä. Humalainen mies törmää käytävällä tonttuun, katsoo tätä silmät ristissä ja räjähtää laulamaan ”Hei tonttu-ukot hyppikää!” Ihmiset katsovat humalaista paheksuen eivätkä huomaa tonttua. Juna on pahasti myöhässä ja on jo iltapäivä kun tonttu pääsee pois junasta ja jatkaa matkaansa kävellen. Vasta pimeän aikaan tonttu pääsee ladolle, jossa Tiuku majailee. Tonttu on aivan nääntynyt ja päättää nukkua hetken, se saa pitää pennut lämpiminä sen aikaa, että Tiuku käy metsästämässä. Tontturaukka nukkuukin pitkälle seuraavaan päivään, ja vasta hämärän koittaessa se havahtuu kissan naukumiseen. Tonttu nostaa kissanpennut taskuihinsa ja Tiuku-kissan olkapäälleen ja lähtee vaeltamaan Helmin tuvalle.
Helmi on juuri tulossa tallista, kun tonttu pääsee pihapiiriin, se laskee kissan polulle joka kiiruhtaa emäntänsä luokse. ”Tiuku! Tulit jouluksi kotiin!” iloitsee Helmi. Tonttu laskee pennut heinäkasaan ladon ovella ja piiloutuu kun Helmi iloitsee kissan paluusta. Helmi on aivan ihmeissään, heinäkassa on nyt kolme pikimustaa kissanpentua ja yksi lumivalkoinen. Pennut ovat niin pieniä, että niiden silmät ovat juuri auenneet. Helmi ottaa huivinsa ja nostaa pennut sen sisään, sitten mennään tupaan, Tiuku säntäilee emäntänsä jaloissa naukuen ja selittäen, kuinka joutui lumipyryn saartamaksi eikä päässyt kotiin kun pennut päättivät syntyä kesken myrskyn. Oikea joulun ihme, Helmi myhäilee, tuvassa Tiuku saa heti kermaa ja siivun sulaneesta kinkunkyljestä. Helmi raahaa vielä kuusen sisälle, se onkin kova homma yksinään.
Helmi tuskin malttaa nukkua, hän laittaa kissoille korin uunin läheisyyteen että ladossa syntyneet pennut oppivat missä on lämmintä, siellä on koti. Lopulta väsymys voittaa Helminkin, kinkku alkaa olla uunissa valmis. Hän nukahtaa muutamaksi tunniksi herätäkseen vielä ihmeellisempään jouluaatto-aamuun.
Ensimmäisenä hän ruokkii kissa ja laittaa riisipuuron tulelle, sitten hän kaivaa esiin laatikon, jossa joulukoristeet ovat ja ryhtyy sommittelemaan niitä kuusen oksille. Hän ei huomaa, kuinka pihaan kaartaa auto, juuri kun hän käy hämmentämässä puuroa padassa, ovelta kuuluu ääniä. Mitä ihmettä! Helmi avaa oven ja hämmästyy, hänen poikansa on perheineen oven takana! ”Hyvää joulua mummu!” lapset hihkuvat. Poika toteaa että oli nähnyt niin kummallista unta ja päättänyt, että perhe ajaa tänä jouluna mummolaan. Tonttu nauraa partaansa tuvan kattohirrellä.
