Monimutkainen otsikko, hyvä oivallus.
Pitkäänhän tämä yrityksen alkuvaihe tuntui siltä, että yritin yrittää. Nyt kun töitä alkaa olla, on pikkuhiljaa kasvanut tunne siitä että olen oikeasti yrittäjä eikä se ole pelkkä pyrkimys enää.
Yrittäjän ammattitutkinnon viimeinen lähipäivä oli viime torstaina, Markku Moberg piti loistavan lopetuksen ja päivästä sai hyviä eväitä oman näytön tekemiseen. Nyt tehdään vielä viimeiset tehtävät, sovitaan näytön päivä ja viimeistellään näyttötekstit ja sitten se näyttö ja valmis ammattitutkinto. Alkuvuosi on ollut hyvin hektinen, joten vähän harmittavasti jäänyt oman näyttötekstin valmistelu ja hiominen nyt pariksi kuukaudeksi kokonaan. Toisaalta, olen antanut itseni tehdä niin ja keskittynyt muuhun välillä. Nyt kun lähipäivät on käyty ja loput tehtävät työn alla, voi sitten ottaa pari tehopäivää ja keskittyä täysin itse asiaan.
Nyt on Hammer Open Air 2012 festivaalinvalmistelu täydessä touhussa, Kvlt myös muuttaa maalis-huhtikuussa uusiin ja isompiin tiloihin. Itselleni nyt näyttää käyvän toisinpäin, muutto lienee edessä kissojen kanssa ja melko varmasti tyydymme yksiöön jonnekin kohtuullisten kulkumatkojen päähän keskustasta. Näistä juonenkäänteistä ehkä lisää myöhemmin, muuttosuunnitelmiin on syynä se, että kämppis haaveilee omasta kodista, on joka tapauksessa lähdössä kesäksi kenttätöihin, eikä minulla ole enää varaa jäädä tähän. Toki selviäisin varmasti kuten ennen kämppistäkin, mutta en näe enää mitään järkeä maksaa itseäni kipeäksi jos voin asua edullisemmin jopa yksin kuin tässä nyt kämppiksen kanssa.
Muutto tietysti tuo omat haasteensa ajankäyttöön ja kevään kiireisiin, mutta tuo se hyvääkin. Olen kurkkuani myöten täynnä naapureitamme, joilla juhlimisesta on tullut useita kertoja viikossa tapahtuva arkirutiini. Viimeksi lauantaina katselin parvekkeelta kun yksi naapurien vieraista kirmasi alasti pitkin katua, muiden kannustaessa aivan yhtä alasti parvekkeeltaan kuulostaen hyeenalaumalta. Okei, nuorilla pitää olla oikeus elämään, mutta millä kustannuksilla, itselläni alkaa kuppi olemaan täynnä ja siitä kyllä isännöitsijäkin on saanut kirjallisen selvityksen. Tämä nyt oli vain jäävuoren huippu naapureiden elämästä ja kaikesta siitä, mitä tässä lähiympäristössä tapahtuu.
Lauantaina pidin elämäni ensimmäisen englanninkielisen esitelmän populaarkulttuurin tutkijakoulun seminaarissa. Itseasiassa se meni hyvin, pelotti ja jännitti edelliskertaisen valossa etukäteen, mutta ei enää paikan päällä. Oikeastaan en muista puheestani juuri mitään, mikä on hyvä merkki, sanat tulivat helposti enkä tehnyt mitään maata kaatavan noloa. Toki itsekriittisenä mietin, miten paljon ehdin puhua asiaa ja miten paljon meni sivupolkuja pitkin ja niin edelleen, mutta kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen. Ehkä opin olemaan armollinen itselleni, se onkin aihe jota olen miettinyt paljon lähiaikoina. Meillä oli 2 päivää esitelmiä ja puhetta tutkijakoulun tiimoilta, hyvin monipuolinen porukka on ja oli mukava tavata muut ja kuulla mitä he tekevät.
Tämän kierroksen rahoitushaut ovat työllistäneet, nyt olen kyllä ollut ajoissa liikkeelläkin, yksi on vielä kesken mutta siihenkään ei oikeastaan mitään uutta tarvitse enää lisätä.
Olen menossa myös tekemään kouluvierailuita Halikon lukioon, odotan oikeastaan innolla mitä tuleman pitää. Opo vaikutti erittäin mukavalta ja motivoituneelta, ideioimme jo yhdessä työelämään tutustumisen mahdollisuuksia.
Turku Bandstand 2012 on myös pyörinyt taustalla, en ole kyllä kaikina iltoina mukaan päässyt, mutta ainakin sen kerran viikossa olen yrittänyt olla mukana. Vielä mennään alkueriä, ja nyt on hiihtolomaviikko joten pieni hengähdystauko kisaajilla, tuomareilla, työntekijöillä ja minullakin.
Yrittäjäkollgani Päivin kanssa lounastimme edellisviikolla vegaaniravintolassa, Päivillä oli paljon ideioita joita tässä on nyt yhdessä pyöritelty vielä sähköpostin välityksellä sen mitä on ehditty.
Pää on täynnä ideioita, lähes sellainen olo ettei tiedä mihin ryhtyisi! Aurinko paistaa vuorokauden lumimyräkän jälkeen, kohta pääsee kunnon lenkille ulkoilemaankin. Sitä ennen erinäisiä puheluita ja käytännön hommien hoitamista. Ihanan energinen olo, vaikka lauantaina seminaarin jälkeen tuntui että voisin vain nukkua kaksi vuorokautta putkeen. Pidin vähän rennomman aikataulun viikonloppuna, mutta nyt on palattava jälleen arkeen. Nyt tekisi kovasti mieli käydä käsiksi itse väitöskirjatekstiin, seminaarista jäi hyvin inspiroitunut olo.
Kehrääjän blogissa käsitellään asioita, jotka liittyvät yrittäjyyteen, työelämään ja yliopistomaailmaan. Kirjoittelen tänne yrittäjän ammattitutkinnosta, erilaisista tapahtumista joissa käyn, opiskelusta yliopistossa ja kaikesta, mikä linkittyy näihin elämäni tällä hetkellä keskeisiin asioihin. Tyylini on avoin ja yritän kertoa sekä elämästä että ajatuksista puuhieni taustalla.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
0 kommenttia:
Lähetä kommentti